Puhe Vihreiden puoluekokouksessa Lahdessa 21.5.2016
Minulla on opettajaystävä, oppilaidensa pitämä, joka tekee kaikkensa antaakseen lapsille parhaat eväät tulevaisuuteen.
Minun ystävä rakastaa työtään, mutta hän ei pysty sitä enää tekemään.
Hän on vaihtanut ja vaihtanut koulua, mutta sisäilmaongelmat eivät jätä rauhaan.
Hän ei voi tehdä työtä, jota varten on opiskellut, ja jota rakastaa.
Hän ei ehtinyt toimia ammatissaan edes kymmentä vuotta.
Minun on vaikea elää sen ajatuksen kanssa, että meillä on Suomessa valtava määrä ihmisiä, jotka eivät voi käydä töissä, vaikka haluaisivat.
Ihmisiä, jotka ovat niin herkistyneitä, että joutuvat välttämään julkisia rakennuksia, kulkuneuvoja, ystäviensä koteja. Lähes kaikkea, mikä meille muille on arkipäivää.
Sisäilmaongelmista kärsivät joutuvat pahimmillaan yhteiskunnan eristämäksi. Äärimmillään henki kulkee vain teltassa.
Miltä se omalle kohdalle sattuessa tuntuisi?
Näin ei voi jatkua. Se ei ole inhimillistä eikä reilua. Se maksaa sairastuneelle ja valtiolla valtavasti.
Meidän pitää huolehtia siitä, etteivät sisäilmasta sairastuneet jää ilman tukea.
Mutta ennen kaikkea meidän pitää lähteä siitä, ettei kukaan sairastu.
Kosteus- ja homevaurioille altistuu päivittäin jopa 800 000 suomalaista. Pelkästään kouluista yksi neljästä kuuluu altistavien rakennusten joukkoon.
Meidän on saatava sisäilmaongelmat kuriin.
Jos me jatketaan nykymalliin, meillä on valtava määrä ihmisiä, jotka eivät pysty toimimaan tässä yhteiskunnassa.
Rahoitetaan tutkimusta, pidetään huolta sairastuneista, taataan heille toimivat palvelut, ja ennen kaikkea, pyritään varmistamaan, ettei sairastuneita tule lisää.