Kasvisruokailun ja kasvisten käytön sekä vegaaniruokavalion edistäminen Vaasan kaupungin ruokapalveluissa

Lisää kasviksia, kiitos! Jätin 18.3. valtuustoaloitteen Kasvisruokailun, kasvisten käytön ja vegaaniruokavalion edistämiseksi Vaasan kaupungin ruokapalveluissa. Kasvisruoka on kaikin tavoin hyvä vaihtoehto, ilmastoteko, edistää terveyttä ja kasvattaa elinikää. Kaikki tutkittu tieto puoltaa kasvispainotteisempaan ruokavalioon siirtymistä. On järjetöntä, että tästä huolimatta vegaaniruokaa ei saa kouluissa kuin lääkärintodistuksella.⁣ Kasvisruokaa taas saa ilman todistusta, mutta silloin taas vaaditaan erillinen…

Details

Vaasan korkeakoulut luovat menestystä

Tuula Närvä kysyi 2.3., mikä on Vaasan yliopiston visio. Voisi myös kysyä, mikä on Suomen visio korkeakoulutuksesta. Ministeriö hakee laadukkuutta, vaikuttavuutta ja kansainvälisyyttä. Tärkein kysymys kuitenkin on, miten saavutamme vision? Olen Tieteentekijöiden liiton hallituksessa ja varapuheenjohtajana sekä Vaasan yliopistossa tutkijana työskennellessäni seurannut läheltä poukkoilevaa korkeakoulupolitiikkaa. Olen käynyt puhumassa ministeriössä ja eduskunnassa jatkuvia leikkauksia vastaan. Yliopistojen…

Details

Perheen ja työn yhteensovittaminen päivitettävä nykyaikaan

Lähetin tämän mielipidekirjoituksen Pohjalaiseen yli kuukausi sitten, mutta sitä ei ole julkaistu. Vaadin tekstissä kokoomuksen ja keskustan ministereiltä toimia perheen ja työn yhteensovittamisen helpottamiseksi. Ehkä tämä oli liikaa päätoimittajalle, tiedä häntä. Tässä kirjoitukseni. Pohjalainen uutisoi verkkosivuillaan 10.1. kuinka ”ministerit vaativat työnantajalta asennemuutosta” perheen ja työn yhteensovittamiseksi. Työnantajilla riittää varmasti petrattavaa, mutta niin riittää myös ministereillä…

Details

Valtuustoaloite: Fysioterapiaa äideille neuvolapalveluiden yhteydessä

Jätin valtuuston kokouksessa 11.2.2019 aloitteen fysioterapiatuen järjestämisestä vaasalaisille äideille. Pyydän selvittämään siitä, miten synnytystä ja lantionpohjan lihasten kuntoa tukevaa fysioterapiaa ja parempaa fysioterapiaohjeistusta voidaan tarjota Vaasan neuvolapalveluiden yhteydessä. Useassa maassa naisille tarjotaan synnytyksen jälkeen henkilökohtaista fysioterapiaa vatsalihasten erkauman tai lantionpohjalihasten kuntouttamiseen. Tällä hetkellä tuen saanti Vaasassa ja koko Suomessa on vaihtelevaa. Henkilökohtaisen fysioterapian tarjoaminen neuvolan…

Details

Lapset politiikan keskiöön

Politiikassa puhutellaan äänestäjiä. Minun puolueeni on Vihreät, koska me haluamme puhua myös heidän puolesta, jotka eivät sitä itse voi tehdä. Tämä maapallo tarvitsee puolustajaa. Ilmastonmuutos on ratkaistava ja luonnon monimuotoisuutta puolustettava. Aivan yhtä lailla tärkeää on puhua erilaisten vähemmistöjen puolesta. Nyt kirjoitan kuitenkin lapsista. Lapset eivät vielä äänestä, mutta tekemämme päätökset vaikuttavat myös heihin. Vanhempien…

Details

Barnen i fokus i politiken

6.2.2019 Vasabladet I politiken riktar man sig till de som röstar. Mitt parti är de Gröna, eftersom vi vill föra talan för de som inte kan göra det själva. Vår jord behöver försvarare. Klimatförändringen måste lösas och man ska skydda naturens mångfald. Lika viktigt är det att hjälpa olika minoriteter. Men nu skriver jag om…

Details

Valtuustoaloite: Avohakkuista luopuminen kuntametsien hoidossa Vaasassa

Aloite (8.10.2018): Avohakkuista luopuminen Avohakkuu on tasarakenteisen metsänkasvatuksen päätehakkuu, jossa yksittäisiä säästöpuita lukuun ottamatta alueen puusto hakataan kokonaan. Avohakkuut vaikuttavat oleellisesti alueen lajistoon, vesistöihin ja virkistysmahdollisuuksiin. Viihtyisät ja ulkoilemaan houkuttelevat kuntametsät edistävät kuntalaisten hyvinvointia. Lähivirkistysalueiden merkitys ihmisten terveydelle näkyy tutkimuksissa: jo pieni määrä metsässä vietettyä aikaa alentaa verenpainetta ja laskee muita stressioireita. Kunnilla on erityisvastuu…

Details

Valtuustoaloite: Sukupuolitietoisen budjetoinnin aloittaminen Vaasassa

Me allekirjoittaneet esitämme, että Vaasassa ryhdytään osana talousarviovalmistelua tekemään sukupuolitietoista budjetointia. Lisäksi otetaan käyttöön sekä kehitetään budjetin sukupuolivaikutusten arvioinnin menetelmiä. Tämä edellyttää muun muassa kaupungin henkilökunnan koulutusta talouteen ja sukupuolten tasa-arvoon liittyen, tasa-arvotutkimuksen hyödyntämistä ja yhteistyötä eri toimijoiden välillä järjestökenttää unohtamatta. Sukupuolitietoinen budjetointi tarkoittaa sitä, että sukupuolivaikutuksia arvioidaan ennakkoon talousarvion valmistelussa, sekä myöhemmin soveltamisessa, tarkastuksessa…

Details

Valtuustoaloite: #MeToo: Vaasasta syrjimättömyyden ja tasa-arvon edelläkävijä

MeToo-kampanja nosti keskusteluun seksuaalisen häirinnän ja ahdistelun ympäri maailmaa, myös Suomessa. Ilmiö itsessään ei ole uusi: seksuaalinen häirintä on ollut läsnä työpaikoilla, kouluissa, harrastuksissa ja esimerkiksi julkisilla paikoilla, mutta viimeistään kampanjan myötä on käynyt selväksi kuinka yleistä seksuaalinen häirintä on. Oikeus fyysiseen koskemattomuuteen ja ihmisarvoiseen kohteluun on kirjattu YK:n ihmisoikeusjulistuksen. Suomessa tasa-arvolaki puuttuu syrjintään ja…

Details

Kansainväliset osaajat saatava jäämään Vaasaan

Puhe valtuuston kokouksessa 12.2.2018, esityslistan kohdassa 4, Vaasan kaupungin kansainvälinen ohjelma   Hyvät valtuutetut, puheenjohtaja,   Kiitos kansainvälisen ohjelman tekijöille. Vaasan kaupunki tarvitsee kansainvälistä ohjelmaa, hienoa että sellainen on nyt tehty. Moninaisuus on rikkaus, tutkimustiedon kautta me tiedämme että menestyvän kaupungin takana on erilaisten ihmisten kohtaaminen, joka ruokkii luovuutta ja lisää innovaatioita. Kansainvälisyys on menestystekijä.…

Details

Paine lukioissa kasvaa – opinto-ohjaus auttaa

  Korkeakouluhakua uudistetaan, ja yliopistoihin siirrytään jatkossa yhä enemmän ylioppilastodistuksen pohjalta.   Tavoite valintakokeiden kuormittavuuden pienentämisestä on hyvä. Nyt tehdyllä ratkaisulla päädytään kuitenkin ojasta allikkoon, kun ylioppilaskirjoitusten jälkeinen valintakoerumba siirtyy koko lukioajan mittaiseksi kilpajuoksuksi.   Valintakokeiden ympärillä kukoistava valmennuskurssibisness on eriarvoistavaa, mutta vielä suurempi vääryys on vaatia lukiota aloittavalta nuorelta selkeää urasuunnitelmaa ja jatkuvaa itsensä…

Details

Valtuustoaloite: Kaupunkipyörät Vaasaan

  Valtuuston kokouksessa 4.9.2017 jättämäni aloite.   Kaupunkipyöräjärjestelmän tarkoituksena on lainata tai vuokrata yhteiskäyttöpolkupyöriä kaupunkilaisille, turisteille ja työmatkalaisille. Kaupunkipyöräjärjestelmä toimii osana joukkoliikennepalveluja. Se helpottaa ja nopeuttaa kaupungissa liikkumista ja vaikuttaa positiivisesti ihmisten terveyteen ilmanalaa parantamalla ja kuntoa kohottamalla. Vuonna 2013 on Vaasan pyöräilyn kehittämissuunnitelman tavoitteeksi asetettu pyöräilyn lisääminen. Uuden 2017 kuntalaiskyselyn mukaan vaasalaiset pitävät pyöräilyverkostoa…

Details

Vaasan sisäilmaongelmat korjattava

Puhe kaupunginvaltuuston kokouksessa 12.6.2017 Hyvät valtuutetut, puheenjohtaja. Me olemme valtuustossa varmistamassa ja huolehtimassa, että jokainen vaasalainen voi hyvin. Meidän tehtävämme on tehdä päätöksiä, joilla edistetään jokaisen vaasalaisen hyvinvointia. Viime valtuustokaudella on käytetty rahaa ja investoitu. Rahaa on kulunut niin, että kuudesta kriisikunnan kriteeristä täyttyy nyt kolme. Strategisesti tehdyillä, fiksuilla investoinneilla vauhditamme elinkeinotoimintaa ja kasvatamme taloutta.…

Details

Tervetuloa Vaasaan puoluevaltuuskunta!

Toivotin Vihreiden puoluevaltuuskunnan tervetulleeksi energiseen Vaasaan 3.12.2016.     Rakkaat vihreät,   Tervetuloa Pohjanmaalle, tervetuloa Vaasaan! Suomen energiapääkaupunkiin ja pohjoismaiden suurimpaan energiakeskittymään. Täällä on yli 140 energia-alan johtavaa yritystä ja 30% koko Suomen energiateknologiaviennistä tehdään täältä. Vaasan tavoite on olla hiilineutraali kaupunki 2035! Mikä olisikaan parempi paikka käsitellä Vihreiden energiavisiota! Sunnuntaina te pääsette vierailemaan Vaasa…

Details

Tytöistä ja pojista

  Käsi ylös, kuinka moni tiesi, että miehillä on naisia parempi avaruudellinen hahmottamiskyky? Että miehet luontaisesti hahmottavat paremmin tilaa, ja siksi monet matematiikan tehtävätkin sujuvat paremmin. Vaan näinpä ei välttämättä olekaan. Uuden tutkimuksen mukaan tieto perustuukin stereotypioihin. Naiset luulevat olevansa huonoja avaruudellisessa hahmottamisessa, ja alisuoriutuvat testeissä. Tästä samasta asiasta on kyse nyt kohua herättäneessä Opetushallituksen…

Details