24.11.2022 Ilkka-Pohjalainen
Kun yhteisö epäonnistuu väkivallan uhrien oikeuksien ja hyvinvoinnin suojelussa, tai tekijöiden rankaisemisessa, tulee väkivallasta sosiaalisesti hyväksyttyä. Tämä oli tilanne Suomessa viisi vuotta sitten, kun #MeToo-keskustelu käynnistyi.
Seksuaalinen häirintä ja väkivalta oli kulttuurissamme niin hyväksyttyä, että #MeToo-liikkeen myötä esille nousseet kokemukset saivat aikaan vahvan vastareaktion: kieltämistä, epäilemistä, vastakkainasettelua, vastuun pakoilua, silmien ja korvien sulkemista. Ja samaan aikaan tilastot puhuivat karua kieltään: Suomessa lähes puolet 15 vuotta täyttäneistä tytöistä ja naisista on kokenut fyysistä tai seksuaaliväkivaltaa.
Entä nyt viisi vuotta myöhemmin? Yhä harvempi meistä kykenee sulkemaan asialta silmiään tai korviaan. Yhä useampi tunnistaa rajansa, sekä tietää oikeutensa ja velvollisuutensa. Yhä useampi uskaltaa puuttua häiritseviin tilanteisiin. Itsereflektointi sopivan ja sopimattoman käytöksen välillä on tuottanut hedelmää. Mutta ei likimainkaan tarpeeksi. Terveyden ja hyvinvointilaitoksen uusin kouluterveyskysely paljastaa, että lähes puolet 8.- ja 9.-luokkalaisista tytöistä on kokenut häiritsevää seksuaalista ehdottelua tai ahdistelua vuoden aikana.
Asennemuutos ja tietoisuuden lisääntyminen on saavuttanut ainoastaan he, jotka ovat avoimia muutokselle. He, jotka haluavat luoda arjestamme turvallisen ihan kaikille.
Mutta entä he, joilla muutokseen ei ole tahtotilaa? He ovat niitä, jotka mahdollistavat seksuaalisen häirinnän ja väkivallan jatkumisen. Valta-asemassa ollessaan vielä vahvistavat sitä.
Ylläpitävät syrjiviä rakenteita, jotka eivät suojele tyttöjä ja naisia koulussa, työpaikoilla, vapaa-ajalla, kotona – seksuaalinen häirintä ja väkivalta eivät katso aikaa eikä paikkaa.
Turvallisuuskeskusteluissa harvoin nostetaan esiin naisiin kohdistuvaa väkivaltaa, vaikka sisäministeriön selvityksen mukaan se on toiseksi vakavin yleiseen turvallisuuteen vaikuttava tekijä Suomessa. Naisten kokeman fyysisen parisuhdeväkivallan hinta on 150 miljoonaa euroa vuodessa ja inhimillinen kustannus mittaamaton.
Katsommekin, että lähisuhdeväkivallan ehkäisemiseksi tulee säätää uusi laki varmistamaan kuntien, hyvinvointialueiden ja valtion yhteistyötä lähisuhdeväkivallan ehkäisyssä. Useat asiantuntijaselvitykset ovat jo pitkään puoltaneet uutta lakia moniammatillisesta yhteistyöstä ja väkivaltatyön koordinoinnista, joka puuttuu jopa puolesta kunnista.
Lainsäädäntötyön lisäksi meistä jokainen voi omalla toiminnallaan vaikuttaa naisten ja tyttöjen turvallisuuteen.
Perjantaina 25.11. alkaa 16 päivää kestävä YK:n kansainvälinen oranssien päivien kampanja naisiin kohdistuvan väkivallan lopettamiseksi. Oletko jo päättänyt miten sinä aiot ottaa osaa kampanjaan? Oletko mukana rakentamassa maailmaa, missä naisten ei tarvitse kokea väkivaltaa sukupuolensa vuoksi? Keinoja osallistumiseen on monia, niin kampanjan aikana kuin jokapäiväisessä arjessammekin. Hiljaa oleminen on kannanotto, mikä mahdollistaa väkivallan jatkumisen. On aika rikkoa hiljaisuus ja toimia – tähän tarvitsemme meitä kaikkia.
Lotta Alhonnoro (vihr.)
kaupungin- ja aluevaltuutettu
Vaasa
Elina Viitasaari
YK-edustaja, naisiin kohdistuvan väkivallan asiantuntija
Vaasa